Kotitekoinen kurkuma-inkiväärijuoma!
Kurkuma!
Kurkuma terveysvaikutukset
Marco Polo haltioitui tutustuessaan mausteiden runsaudensarveen
nykyisen Intian alueella matkustaessaan. Vuonna 1280 hän kirjoitti
kurkumasta päiväkirjaansa näin: "Kasvissa on kaikki sahramin
ominaisuudet, sekä tuoksu että väri, vaikka se ei sahrami olekaan."
Niinä aikoina kurkumasta rouhittu jauhe oli länsimaailmassa käytännössä tuntematon mauste. Nykyään sitä käytetään jo joka puolella; Latinalaisessa Amerikassa sitä kutsutaan köyhän miehen sahramiksi Marco Polon vertausta mukaillen.
Maustekurkuma on inkiväärikasvi, joka menestyy Intian niemimaan
lämpimillä alueilla ja Kaakkois-Aasiassa.
Kasvin arvokkain osa ovat juuret, jotka hienonnetaan keittämisen ja kuivaamisen jälkeen kullanväriseksi jauheeksi. Kurkumaa on todistetusti alettu käyttää mausteena kuusituhatta vuotta sitten.
Kurkuma terveysvaikutukset
Kurkuman terveysvaikutuksia
Kurkumaa on käytetty ayurvedisessa lääketieteessä ammoisista
ajoista saakka. Perinnelääketieteen osoittamat hyödyt ovat olleet niin
huomattavia, että kurkuman omi- naisuuksia on tutkittu laboratorioissa
jo neljän vuosikymmenen ajan! Kiinnostus kurkumakasvia ja maustetta kohtaan on kasvanut
jatkuvasti. Maustekurkumasta on julkaistu vuosien 1985 ja 2010 välillä
yli kolmetuhatta tieteellistä artikkelia.
Tutkijat etsivät lääketieteellisiä perusteita kurkuman perinteiseen
käyttöön niinkin moninaisten vaivojen kuin ummetuksen, munuaiskivien,
reumakipujen ja epäsäännöllisen kuukautiskierron hoidossa.Vaikka vankkaa näyttöä ei vielä ole, vaikuttaa siltä että kurkuma on tehokas antioksidantti ja bakteereja tappava tulehduslääke.
Kurkuma terveysvaikutukset
Kotitekoisen kurkuma-inkiväärijuoman resepti
Helppo kurkuma-inkiväärijuomaresepti!
Ainekset tulee sekoittaa pulloon tai astiaan ja jättää
jääkaappiin hautumaan. 24 tunnin jälkeen hauduke on
valmista nautittavaksi.
- 2 tl jauhettua kurkumaa
- n. 20 grammaa tuoretta, raastettua inkivääriä
- hyppysellinen chiliä
- ripaus mustapippuria
- 1 rkl hunajaa
- 1 sitruunan mehu (muitakin sitrushedelmiä voi käyttää)
- 5 dl vettä
Pari desiä tätä iltaisin säännöllisesti parin viikon ajan ja huomaat varmasti vaikutuksen!
Kurkuma terveysvaikutukset