Esittely
Meistä
Tunne rauha sisimmässäsi niin tuhannet ympärilläsi ovat onnellisia.


Jussi Rekilä
Ravintokouluttaja • Fermentoinnin asiantuntija • Muutosvalmentaja • Luennoitsija
"Healed people heal people."
Hyvinvointi ei synny yksittäisestä ruokavaliosta, lisäravinteesta tai motivaatiopiikistä. Se syntyy silloin, kun ihminen alkaa ymmärtää itseään kokonaisuutena.
Olen ravintokouluttaja, fermentoinnin asiantuntija ja muutosvalmentaja. Yli kymmenen vuoden ajan olen perehtynyt suoliston hyvinvointiin, fermentointiin ja ravinnon vaikutuksiin ihmiskehossa. Olen ollut kehittämässä useita suomalaisia maitohappobakteerijuomia ja saanut nähdä läheltä, kuinka merkittävä vaikutus suoliston hyvinvoinnilla voi olla ihmisen kokonaisterveyteen.
Koulutukseltani olen elintarviketeknologi, ja olen opiskellut ravitsemustiedettä Itä-Suomen yliopistossa. Vuosien aikana kiinnostukseni on kuitenkin laajentunut pelkästä ravitsemuksesta ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Oman elämäni kautta olen saanut kokemusta myös uupumuksesta, ADHD:sta, riippuvuuksista sekä Hortonin neuralgiasta. Nämä kokemukset ovat opettaneet minulle enemmän ihmisestä kuin yksikään oppikirja. Ne ovat näyttäneet, kuinka syvästi keho, mieli, tunteet ja identiteetti ovat yhteydessä toisiinsa.
Työssäni yhdistän ravitsemuksen, suoliston hyvinvoinnin, tunnetyöskentelyn ja identiteetin muutoksen. Uskon, että pysyvä muutos alkaa vasta silloin, kun ihminen ymmärtää, miksi hän toimii niin kuin toimii – ja uskaltaa rakentaa itsensä uudelleen sisältäpäin.
Minulle hyvinvointi ei tarkoita täydellisyyttä. Se tarkoittaa elinvoimaa, merkityksellisyyttä ja vapautta elää omannäköistä elämää.
Vapaa-ajallani viihdyn luonnossa, liikun monipuolisesti, luen paljon ja etsin jatkuvasti uusia näkökulmia ihmisyyteen, kasvuun ja hyvinvointiin.
Healed people heal people.
Tiedän, että ihminen, joka on kohdannut omat haavansa ja kasvanut niiden kautta, pystyy auttamaan myös muita löytämään oman reittinsä levollisuuteen.
Onnistunut muutos edellyttää muutosta identiteetissä.
Miksi ihminen kadottaa yhteyden itseensä – ja miten hän löytää sen takaisin?
Aivokemia on silta näkymättömän ja näkyvän maailman välissä


