Henkinen Hyvinvointi - Kasvu ihmisenä?

Henkinen hyvinvointi

Ihmisenä kasvun lähtökohta

Ihmisen eloon sisältyy monenlaista. Onnea, menetyksiä, pelkoja ja toivoa. Huolta selviytymisestä. Innostusta uuden luomisesta.

Henkinen hyvinvointi

Toisinaan herää myös kysymys, että mikä on elämän tarkoitus. Onko tässä mitään järkeä? Mitä mieltä elämässä on? Vastaukset näihin kysymyksiin riippuvat siitä, millä tasolla olet.

Henkinen hyvinvointi

Ihmisen kehitys kulkee transformatiivisten askelten kautta, jolloin maailma (elämä) järjestäytyy ja näyttäytyy uudella tavalla.

Henkinen hyvinvointi

Harvardin yliopiston aikuiskehityksen professorina 40 vuotta toiminut Robert Kegan on kuvannut tätä kehitystä viisitasoisella mallilla.

Henkinen hyvinvointi

Kaksi ensimmäistä tasoa liittyvät lapsen kehitysvaiheisiin ja kolme viimeistä tasoa aikuisiin.

Henkinen hyvinvointi

Lapsella lähtökohta on oma etu eli itsekeskeisyys – teini-ikäisenä kakkostasolla ihminen laskelmoi, mistä on hänelle eniten hyötyä. Kolmannella eli ensimmäisellä aikuisen tasolla mukaan tulevat sosiaalisuus ja aito välittäminen muista. Siitä matka jatkuu kohti autonomisempaa itseyttä ja vapautumista sosiaalisista määritteistä.

Keganin teoriaan perustuvien empiiristen tutkimusten mukaan valtaosa ihmisistä ei kuitenkaan kehity kolmatta tasoa pidemmälle – ja osa aikuisista jää kakkostasolle. Kasvu ei siis ole itsestään selvää. Se ei tapahdu noin vain.

Itse asiassa osa tutkimuksista on viitannut siihen, että esimerkiksi ikä ei välttämättä korreloi viisastumisen kanssa. Elämänkokemuksetkaan eivät välttämättä kypsytä ihmistä, jos niihin ei liity reflektiota. Ihminen voi siis vaikkapa kapeutua ja katkeroitua, ja avoimuus uudelle vähentyä.

Sitten on ihmisiä, jotka tunnistetaan viisaiksi. Jotka ovat kypsempiä kuin useat muut. Jotka näkevät metsän puilta. Joiden puoleen käännytään ongelmatilanteissa. Jotka voivat auttaa muita omassa kasvussaan.

Näitä ihmisiä on kuitenkin vähän. Keganin tutkimusten mukaan korkeimmalle tasolle pääsee vain 1 % ihmisistä.

Jos ihmisenä kasvu ei tapahdu itsekseen, niin mitä tulisi tehdä, jotta kasvua tapahtuisi? Miksi ylipäätään tulisi ponnistella sen puolesta? Mitä hyötyä siitä on?

Se, millä tasolla olet ihmisenä, vaikuttaa siihen, miten kykenet ratkomaan kohtaamiasi ongelmia. Luomaan uutta. Olemaan yhteydessä itseesi, läheisiisi ja elämään. Kokea onnea. Kokea mielekkyyttä.

Henkilökohtaisen näkökulman lisäksi ihmisenä kasvu on myös yhteiskunnallinen kysymys. Kegan esittääkin, että yksi suurimmista haasteistamme on, ettei riittävän moni nouse nelostasolle, ja se näkyy siinä, miten kykenemme vastaamaan aikamme monimutkaisiin haasteisiin. Poliittisissa konflikteissa ei päästä eteenpäin, ei hahmoteta suurempia kokonaisuuksia ja jäädään poteroihin, jotka vaikuttavat vahingollisesti koko ekosysteemin hyvinvointiin. Kyse voi olla jopa ihmislajin – ja planeetan – selviytymisestä.

Ihmisen kypsyydessä ei ole kyse pelkästä älykkyydestä, sillä monet älykkäät saattavat olla hyvinkin turhautuneita elämässään. Älykkyys – tai se, mitä kutsumme älykkyydeksi eli pulmien ratkaisu- ja hahmotuskyvyksi – antaa tietynlaisia eväitä, joista on varmasti hyötyä elämässä, mutta se ei yksinään ole kypsyyden tai viisauden tae. Tiedäthän nuo ironiset ja sarkastiset tyypit, jotka heiluttavat taitavasti ja populistisesti sanan säilää, mutta taitavat oikeasti vähät välittää yhteisestä hyvästä?

Siksi perinteisen älykkyyden rinnalle on nostettu tunneäly. Se kuvastaa kykyämme tunnistaa tunteitamme ja työstää niitä. Tämä onkin jo lähempänä todellista kypsyyttä. Ja mikä parasta, tätä älyä voidaan kehittää, kun perinteisen älyn taso on pitkälti geneettinen ja muuttumaton.

Ihminen voi siis kasvaa. Läpi elämänsä.

Se edellyttää kuitenkin työtä. Kasvu ei aina ole helppoa.

Kun toukka kuoriutuu perhoseksi, sen on ponnisteltava. Tosin sillä ei ole vaihtoehtoa, sillä vaisto pakottaa sen siihen. Ihmisen toukka taas voi jäädä omaan koteloonsa, jättää ponnistelematta, sillä hänellä ei ole suoranaista vaistoa, joka pakottaisi hänet kasvuun. Vaisto, tai elämän voima, ohjaa fyysistä kasvua, mutta henkinen kasvu eli syvemmän ja moniulotteisemman mielen kehittäminen tapahtuu valintojen ja henkisen työn kautta.

Ihminen on erityistapaus eläinten joukossa. Hänellä on kapasiteettia, mutta hänellä on myös tahtoa, kuten kristinuskossa asia ilmaistaan. Puhutaan vapaasta tahdosta (joka todellisuudessa ei ole yksiselitteinen asia).

Henkinen hyvinvointi

Tahdotko kasvaa? Vai tyydytkö siihen, mitä olet?

Tämä kysymys on tärkeä, sillä halu kehittyä on edellytys ihmisenä kasvulle. Taju siitä, että on rajallinen ja keskeneräinen on itsessään jo viisautta. "Olla parempi versio itsestään" on kuitenkin myös haasteellinen ilmaisu, sillä siinä oleva piiloviesti voi jopa torpata aitoa kasvua. Sehän sanoo, että et ole riittävän hyvä. Sinun tulisi olla jotain muuta. Parempi.

Henkinen hyvinvointi

Kohti valoa

Fyysinen kehitysvaihe näkyy ihmisestä päällepäin, mutta henkinen kehitystaso ei välttämättä näy hänestä. Se voidaan kuitenkin tunnistaa hänen toiminnastaan, puheestaan, valinnoistaan, reaktioistaan, tunteistaan, ihmissuhteistaan.

Mutta tärkeätä on omasta mielestäni tunnistaa, että jokainen on ok sellaisena kuin hän on. Kukaan ei ole toista parempi, sillä jokainen on seurausta siitä, mitä hän on kohdannut ja käynyt lävitse. Toisille on siunaantunut parempia mahdollisuuksia kasvaa kuin toisille. Ja toisilla on jostain syystä käytössään keinoja, jotka tukevat hänen kasvuaan. Kuten esimerkiksi resilienssiä. Mistä resielenssi sitten kehittyy, on aivan oma luku sinänsä.

Henkinen hyvinvointi

Jokainen tekee parhaansa niillä eväillä mitä hänellä on.

Kritiikki ja tuomitseminen johtavat kasvun estymiseen. Kokemus siitä, ettei ole riittävän hyvä, on yksi arimmista kysymyksistä ihmiselle, sillä se liittyy siihen, että onko hänellä paikkaa yhteisössä ja maailmassa.

Kun siis puhumme ihmisenä kasvusta, on hyvä tunnistaa, että puhumme siitä positiivisessa sävyssä. Jokainen on jossain kohtaa – ja hän voi kasvaa. Kuljemme kohti valoa ja poistamme varjoja. Sitä mielestäni kasvu on.

Ihmisen kasvun keskiössä onkin paradoksi: hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, on samalla avain kasvuun.

Myötätunto siivittää ihmisen kasvua. Se voi olla jopa mittari hänen kasvulleen ja kuvastaa tasoa, jolla hän on. Siksi tunneäly korreloi paremmin ihmisen kypsyyden kanssa kuin perinteinen äly.

Emme voi feikata olevamme parempia kuin olemme eikä meidän tulekaan. Ihmisenä kasvun avain on itsensä aito kohtaaminen – hyväksyen, myötätunnolla. Näin pääsemme paremmin yhteyteen todellisuuden kanssa.

Se saattaa olla kivuliasta. Siksi monet puhuvat egosta ja nimeävät sen kasvun esteeksi.

Kasvu edellyttää usein nöyrtymistä. Suostumista todellisuuteen sellaisena kuin se on.

Mutta se ei ole itseruoskintaa. Se on kyllästetty myötätunnolla ja hyväksynnällä. Siitä syntyy turvallisuus, jossa ihminen alkaa kasvaa.

Kasvu tuo syvää tyydytystä.

Miten pitkälle voit kasvaa?

Ihmisenä kasvu on haaste. Harvalla on oikeastaan kuvaa siitä, miten ihminen voisi kasvaa. Omat ongelmat ovat lähinnä, ja tietenkin ihminen toivoisi niihin ratkaisua. Hänellä voi kyllä olla fantasioita siitä, millainen haluaisi olla tai mitä haluaisi omistaa. Mutta ovatko ne suuntaviittoja, jotka vievät kohti sellaista kasvua, josta puhumme tässä?

Kegan kuvaa myös tätä haastetta kirjoituksissaan: alemmalla tasolla oleva ei kykene ymmärtämään ylemmän tason näkökulmasta asioita – mutta toisinpäin se toimii, eli ylemmällä tasolla oleva kykenee ymmärtämään alemmalla tasolla olevaa, onhan hän itse käynyt sen vaiheen läpi. Sen lisäksi hän hahmottaa jotain muuta, mutta siitä puhuminen tavoittaa heikosti alemmalla tasolla olevaa, koska sanat merkitsevät asioita, jotka liittyvät vain kunkin omaan kokemuskenttään. Ihminen ei tiedä mitä hän ei tiedä.

Miten sinä määrittelisit kypsän ihmisen? Mikä on sinun kuvasi siitä? Entä mitkä näet omiksi kehityshaasteiksesi? Millä tasolla olet nyt?

Keganin mukaan uskomme yleensä olevamme korkeammalla tasolla kuin olemme. Tässä toteutuu Dunning-Kruger-vaikutus eli ylivertaisuusvinouma: kuvittelemme olevamme parempia tai fiksumpia kuin olemme. Cornellin yliopiston psykologit David Dunning ja Justin Kruger julkaisivat vuonna 1999 tutkimuksen, joka osoitti, että mitä vähemmän ihminen tiesi, sitä parempana hän itseään piti.

Palataan kuitenkin kasvuvisioon: Missä sinun rajasi siintävät? Mikä on sinulle mahdollista? Mihin voisit kasvaa? Näetkö edessäpäin valoa vai pimeyttä? Jonkinlainen visio on mielestäni tärkeä, jotta ihmisellä on uskoa kasvunmahdollisuuteen ja idea, mihin suuntaan kulkea.

Kun ihminen katsoo tulevaisuuteen, hän yleensä näkee menneisyyden, koska se on ainoa asia, jonka hän tietää. Hän heijastaa menneisyytensä tulevaisuuteen ja luulee katsovansa tulevaa.

Todellisuudessa tulevaisuus on tuntematon. Samoin on ihmisen potentiaalikin. Se ei ole ennalta määritetty, sillä se kasvaa kohdattujen haasteiden kautta. Sitähän evoluutio tarkoittaa. Kasvusi riippuu siis siitä mitä kohtaat ja miten sen kohtaat. Elämä kutsuu sinua, ja jos sanot haasteille kyllä, alat kasvaa. Siksi sanotaan, että opettaja saapuu, kun oppilas on valmis.

Keganin malli antaa mielestäni tukea ihmisen kasvulle maalamalla kuvia kehitystasoista – voimme paremmin mielessämme hahmottaa, mikä voisi olla mahdollista ja mihin suuntaan voisi olla hyvä kulkea.

Kegan määrittää tasoja seuraavasti neljä:

Kakkostaso

Kakkostasoa hän kutsuu "itse-kiinnostuneeksi" mieleksi (self-interested mind). Ihminen määrittää itsensä kiinnostustensa kautta: hän on sitä mistä on kiinnostunut. Hän tunnistaa kylläkin, että muillakin on tarpeita ja omia kiinnostuksen kohteita, jotka hänen tulee ottaa huomioon, mutta hän ohjautuu silti omien tarpeidensa tyydyttämisen kautta. Ihmissuhteet ovat liiketoiminnallisia eli niissä pyritään keskinäiseen hyötyyn ja lyhytaikaisiin liittoihin. Vaihtokauppa on "reilu", jos se on arvoltaan tasan (omasta näkökulmasta nähtynä).

Kolmostaso

Kolmostasoa hän kutsuu yhteisölliseksi ja "sosiaalisen mielen" (the socialised mind) tasoksi. Ihmissuhteet nousevat tärkeälle sijalle. Yksilölle alkaa kehittyä tarkempi ja monimutkaisempi ymmärrys itsestä ja muista. Rajat täsmentyvät. Kun kakkostasolla muut ihmiset ovat merkityksettömiä elleivät he suoraan vaikuta omiin tarpeisiin, niin kolmostasolla muiden näkökulmat ovat merkityksellisiä, koska ihmiset ovat heille merkityksellisiä. Yksilö kykenee asettautumaan muiden asemaan. Kolmostasolla ihminen määrittää itsensä sen kautta, miten ajattelee muiden kokevan hänet.

Tällä tasolla pyritään harmoniaan tasavertaisten kesken. Kegan esittää malliksi perinteistä kylää, jossa jokaisella on oma paikkansa. Jokaiselle annetaan "ääni", jokaista kuullaan. Pyritään yhteiseloon, jossa on empaattista seurantaa muiden tarpeista ja sovitetaan oma toiminta niihin. Tunnistetaan myös, että ihmisillä on erisuuruisia tarpeita ja ne otetaan huomioon – tätä ei tapahtuisi kakkostasolla, jossa oletus on samanarvoinen vaihdanta. Ihmissuhteet ovat tasa-arvoisia ja vastavuoroisia ja se tukee kestävien ihmissuhteiden rakentumista.

Kolmostasolla ihminen on siis jo sosiaalisesti kehittynyt. Sen haasteena on kuitenkin, että ihminen "hukkuu" ihmissuhteisiin. Hän omaksuu itselleen muiden tunteita, arvoja, kiinnostuksen kohteita ja tapahtumakohtaisia kokemuksia. Sosiaalisesta normista tulee keskeinen toiminnan määrittäjä. Tabuja kunnioitetaan ja venettä ei keikuteta. Hyvyys määrittyy sitä kautta, että ihminen toimii odotusten mukaan.

Tasaveroisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi perheissä tunnistettaisi epäsymmetrisiä suhteita: on lapsia ja on miehiä ja naisia. Mutta roolit on määritelty, jotta tiedetään mitä on olla "hyvä" vanhempi tai puoliso tai lapsi.

Epäonnistuminen määriteltyjen hyveiden saavuttamisessa johtaa vaikeisiin tunteisiin. Syyllisyyteen ja häpeään, jota ihmisen on vaikea kestää.

Kolmostasolla oleva ihminen kokee usein olevansa monien tarpeiden ristitulessa. Häntä revitään eri suuntiin. Hän tasapainoilee tunteiden kanssa – kenelle olla lojaali?

Kolmostasoisissa sosiaalisissa ryhmissä valta siirtyy helposti niille, joilla on persoonallisuushäiriöitä, sillä vahvat emootiot ja voimakkaat tarpeet nousevat eniten esille.

Keganin mukaan kolmostasoinen yhteiskunta ei kykene ratkomaan nykyajan haasteita. Maailma on niin monimutkainen, että on kyettävä näkemään yksittäisten suhteiden yläpuolelle kokonaisuuteen. Jatkuva ihmissuhteiden harmonian hakeminen estää ratkomasta moniulotteisempia ja syvällisempiä kysymyksiä, joita tämän ajan yhteiskunnat kohtaavat.

Kegan toteaa myös, että nelostasoisen silmissä kolmostasoinen ihminen näyttäytyy epäluotettavana. Kolmostasoinen ei kykene päämäärätietoiseen toimintaan yrittäessään tasapainoilla kokemiensa velvollisuuksiensa ja tunteidensa kanssa.

Henkinen hyvinvointi

Neljäs taso

Neljättä tasoa Kegan kutsuu "itseluovan mielen" (the self-authoring mind) tasoksi. Tällä tasolla ihminen ei enää määrity ihmissuhteiden kautta, vaan hänen minuutensa on vahvistunut siten, että hän ei ole riippuvainen muiden kokemuksista suhteessa häneen.

Kun kolmostasolla ihmissuhteet ovat kaiken keskiössä, niin nelostasolla ihminen alkaa hahmottaa systeemiä kokonaisuutena. Tähän systeemiin sisältyy monenlaisia suhteita, ja niille tulee myös erilaisia painoarvoja. Kaikki suhteet eivät ole samanarvoisia. Esimerkiksi parisuhteessa puolisoiden välinen suhde on etusijalla verrattuna esimerkiksi puolisoiden suhteisiin omien vanhempiensa kanssa. Tämän kokonaisuuden ymmärtäminen tekee helpommaksi tehdä valintoja ja päätöksiä – ihminen ei koe enää olevansa odotusten ristitulessa, sillä hän itse tekee valintoja, eikä uhriudu tilanteisiin.

Ihminen alkaa ohjautua omien arvojensa, periaatteidensa ja sitoumustensa mukaan. Mutta samalla hän kykenee myös asettautumaan muiden tilanteisiin ja kokee empatiaa muita kohtaan. Hän ottaa nämä huomioon valinnoissaan.

Kolmostasoisen ihmisen korvissa tämä voi toisinaan kuulostaa jopa kylmältä, sillä hän odottaa täydellistä mukautumista muiden tunteisiin ja kokemuksiin. Nelostasoinen ottaa ne huomioon, mutta kykenee tekemään omia valintojaan omien sitoumustensa ja arvojensa mukaisesti.

Kolmostasoinen ihminen saattaa nähdä tämän toiminnan kakkostasoisena, koska siitä hänellä on kokemusta ja sitä hän voi ymmärtää. Silloin hän tulkitsee virheellisesti nelostasoisen toimivan pelkästään omia etujaan ajaen.

Ero on kuitenkin siinä, että kun kakkostasoinen toimii puhtaasti oman edun kautta, ja kolmostasoinen kykenee ymmärtämään edessään olevan ihmisen tarpeita, niin nelostasoinen kykenee samanaikaisesti hahmottamaan koko systeemiä ja siinä olevien ihmisten tarpeita.

Nelostasoinen ihminen kokee vastuuta kokonaisuudesta ja sen rakenteesta. Hän voi pyrkiä muuttamaan rakenteita, jotta ne toimisivat paremmin. Kolmostasoinen ihminen elää rakenteiden sisällä juurikaan tunnistamatta niitä, ja kakkostasoiselle rakenteet ovat vain sanahelinää.

Nelostasoinen voi tunnistaa, että voima ja valta ovat myös positiivisia voimia, joita voi käyttää yhteiskunnan hyväksi, eivätkä vain keinoja, joilla omat tarpeet saa tyydytettyä. Nelostasoinen ihminen voikin toimia hyvänä johtajana yhteisössään.

Koska suurin osa ihmisistä Keganin mukaan jää kolmostasolle, yhteiskunta kokonaisuutena ei kykene kohtaamaan ongelmiaan niin hyvin kuin se voisi. Kolmostasoiset saattavat jarruttaa kehitystä, sillä he haluavat ylläpitää nykyistä (perinteistä) järjestelmää (oikeisto). Toisinaan kolmostasoiset saattavat myös pyrkiä vallankumoukseen tai hakea muutosta, sillä he haluaisivat palauttaa perinteisen kylämäisen mallin (usein vasemmisto).

Ylipäätään ideologioihin nojaaminen liittyy kolmostasoiseen mieleen (tosin jotkut ideologiat saattavat olla nelostasoisia).

Viitostaso

Viitostasoinen ihminen, itse-transformoituva mieli (self-transforming mind), ei määrity enää edes omien arvojensa ja päämääriensä kautta. Hän ymmärtää, että ne voivat olla yhtä virheellisiä kuin kaikki muutkin määritelmät.

Hän kykenee ymmärtämään monenlaisia systeemejä ja näkemään monenlaisia toimintamalleja. Viitostasoinen ihminen on "virtausta", jossa totuutta ei yksiselitteisesti enää ole. Arvotkaan eivät ole pysyviä, vaan voivat muuttua. Ihmisestä on tullut todellinen oppilas, joka on valmiina oppimaan jokainen hetki.

Tämä Keganin malli antaa hyvää kuvausta ihmisen mahdollisuuksista kasvaa. Tarvitsemme tällaisia suuntaviivoja, jotta voimme nähdä tunnelin päässä valoa – jotta voimme edes jotenkin kuvitella, mihin suuntaan kasvumme voisi tapahtua.