Jussi Rekilä – ikuinen opiskelija ja etsijä

Jussi Rekilä – ikuinen opiskelija ja etsijä

Olen Jussi Rekilä, valmentaja, luennoitsija ja ikuinen opiskelija. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miksi ihminen toimii niin kuin toimii, miten käsityksemme maailmasta syntyvät ja mikä lopulta ohjaa valintojamme. Pelkkä pintapuolinen selitys ei ole koskaan oikein riittänyt minulle. Olen halunnut ymmärtää, mitä asioiden taustalla tapahtuu.

Olen opiskellut elintarviketeknologiaa, ravitsemustiedettä ja ammattikorkeakoulussa muun muassa elämäntapamuutokseen liittyviä kokonaisuuksia. Tutkintojen ja mitattujen opintosuoritusten lisäksi olen käyttänyt valtavasti aikaa itsenäiseen opiskeluun, lukemiseen ja erilaisten ilmiöiden tutkimiseen. Korkeakouluopinnot opettivat minulle ehkä tärkeimpänä sen, miten opiskellaan. Varsinainen oppiminen ei kuitenkaan ole koskaan rajoittunut oppilaitoksiin tai tutkintovaatimuksiin.

Tätä kirjoittaessani olen pitänyt jo yli 200 luentoa ravitsemuksesta, suoliston hyvinvoinnista ja suolisto–aivoakselista sekä henkisestä kasvusta, tietoisuudesta ja ihmisen tunnedynamiikasta. Olen käsitellyt myös uupumusta, masennusta ja tunne- ja sielunelämään liittyviä kysymyksiä sekä kertonut omaa elämäntarinaani. Luentotyön lisäksi olen toteuttanut tätä kirjoittaessani lähes 300 henkilökohtaista orientaatiovalmennusta, joissa olen tarkastellut ihmisten elämäntilanteita kokonaisvaltaisesti. Työssäni ravitsemus ja elämäntavat ovat kulkeneet rinnakkain käyttäytymismallien, psykologisen valmennuksen ja henkisen kasvun kysymysten kanssa.

Hyvinvointi ja ihmisten kohtaaminen ovat olleet osa myös perheeni elämää jo vuosikymmenten ajan. Perheemme on järjestänyt hyvinvointitapahtumia ja retriittejä Hirvensalmella ensi vuonna jo 30 vuoden ajan. Äitini Airi Rekilä teki noin 40 vuoden ajan työtä ihmisen sisäisen ja ulkoisen hyvinvoinnin parissa. Myös oma kiinnostukseni ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on kasvanut vuosien varrella monesta eri suunnasta.

Olen ollut mukana myös tuotekehityksessä. Äitini ideasta lähtenyt kvassipohjainen paastojuoma Boris muotoutui vuosien 2007–2017 aikana minun käsissäni Boris-maitohappobakteerijuomaksi. Uusien ideoiden yhdistäminen, asioiden tutkiminen ja niiden vieminen käytäntöön ovat olleet minulle luontevia tapoja toimia. Minua kiinnostaa usein juuri se kohta, jossa eri tieteenalat, kokemukset ja näkökulmat alkavat täydentää toisiaan.

Oma elämäni on opettanut minulle asioita, joita ei voi oppia pelkästään kirjoista. Olen kokenut uupumuksen ja nähnyt, miten se voi vaikuttaa hermostoon, käyttäytymiseen, läheisiin ihmissuhteisiin ja ihmisen kykyyn tehdä itselleen hyviä valintoja. Olen joutunut tarkastelemaan myös riippuvuuksia, itsetuhoisia toimintamalleja ja elämän suunnan katoamista. Hortonin neuralgia puolestaan on tuonut minut kosketuksiin äärimmäisen fyysisen kivun kanssa. Nämä kokemukset ovat avanneet minulle erilaisia puolia ihmisen kärsimyksestä ja siitä, miten monella tavalla ihmisen elämä voi ajautua pois tasapainosta.

En ajattele, että vaikeat kokemukset olisivat itsessään hyviä tai että kaikkea tapahtunutta pitäisi yrittää kaunistella. Uskon kuitenkin, että kokemuksista voi löytää merkityksen, joka auttaa ymmärtämään, hyväksymään ja lopulta jättämään menneisyyden taakseen. Minulle tärkeä kysymys on ollut: miksi näin tapahtui, mitä se opetti ja miten ymmärrys voi muuttaa suhdettani siihen, mitä olen kokenut? Uskon, että elämämme tapahtumat voivat olla osa itseämme suurempaa suunnitelmaa, vaikka niiden merkitys ei aina tapahtumahetkellä avautuisikaan.

Omat kokemukseni henkisestä heräämisestä ja tietoisuuden laajentumisesta ovat avanneet minulle maailmaa tavoilla, joita on vaikea tiivistää pelkiksi opeiksi tai teorioiksi. Ne ovat muuttaneet sitä, miten ymmärrän ihmistä, ihmissuhteita ja elämän tapahtumia. Olen alkanut nähdä yhä selvemmin, kuinka paljon pelko ohjaa ihmisen ajattelua, valintoja ja käyttäytymistä – usein silloinkin, kun ihminen itse uskoo toimivansa aivan muista lähtökohdista.

Ajattelen ihmisen elämää matkana pelon valtapiiristä rakkauden valtapiiriin. Se ei tarkoita sitä, että pelko katoaisi tai että ihminen muuttuisi täydelliseksi. Kyse on siitä, että alamme ymmärtää paremmin itseämme ja toisiamme. Kun ymmärrys lisääntyy, meidän ei tarvitse reagoida kaikkeen entisillä tavoillamme. Voimme nähdä myös toisen ihmisen käyttäytymisen taakse ja oppia kohtaamaan hänet paremmin.

Minulle henkinen kasvu ei ole todellisuudesta irtautumista, vaan sen näkemistä laajemmin. Se on tutkimista, kysymistä ja valmiutta tarkastella uudelleen myös omia käsityksiä. Mitä enemmän olen oppinut ihmisestä ja elämästä, sitä selvemmäksi on tullut, kuinka paljon meissä kaikissa on vielä ymmärrettävää.