Tiedote!

Kun pohtii asioita ja etsii vastauksia sekä konkreettisia työkaluja kysymyksiin, jotka ovat opiskellun ja mitattavissa olevan tiedon ulottumattomissa, voi löytää etsimänsä – kunhan liikkeelle ajava voima on riittävän suuri. Kipu on hyvä tällainen voima.

Me ihmiset olemme vuosien saatossa antaneet päättäjille vallan luoda yhteiskuntarakenteen, joka on tänä päivänä kasvanut liian suureksi suhteessa sen muodostaviin yksilöihin. Se on rakenne, joka on kyvytön empatiaan ja joka ei näe metsää puilta. Rakenne, joka ei tunne sanaa "hätä" ja sen merkitystä riittävän usein. Mutta hätä ei lue lakia!

Millainen hätä sinun mielestäsi voisi sallia kannabiksen tai psilosybiinisienien kasvatuksen eettisestä tai moraalisesta näkökulmasta? Onko sellaista edes olemassa? Me ajattelemme, kuten meille kerrotaan, ja maailmankatsomuksemme muodostuu liian usein sen mukaisesti. Kärsimme sairauksista, joihin löytyisi toimiva lääke luonnosta, vain siksi, ettemme kyseenalaista riittävästi sitä, mitä meille asioista kerrotaan.

Onneksi nuoremmat sukupolvet eivät informaatiokanavien avauduttua ole enää yhden, ripeää päivitystä kaipaavan näkökulman varassa. Muutos tulee kuitenkin olemaan Suomessa hidasta. Terveydenhuollon ja virkavallan koneisto on rakennettu oman aikansa oppien varaan, ja siellä työskentelevät on opetettu ajattelemaan sen mukaisesti. Ajattelutapojen muuttuminen on sukupolvikokemuksista johtuen valitettavan verkkaista. Ihminen oppii kyllä etsimään vikoja, ongelmia ja syitä, jotka saavat hänen oman näkökulmansa ja agendansa näyttämään oikealta, jos hänet niin opetetaan. Mutta en paneudu tähän nyt sen enempää.

Minä olen ihminen, joka on valmis joustamaan sellaisista säännöistä, jotka eivät palvele tarkoitustaan – erityisesti silloin, kun on löydettävä vastaus asiaan, johon yleinen lääketiede ja nykyaikainen, luonnosta vieraantunut sairaanhoito ei kykene vastaamaan. Ja minä olen myös ihminen, joka tuon vastauksen löysi. Aiemmalta uraltani tuttu tuotekehityksen ymmärtäminen, osaaminen bakteerien ja mikro-organismien parissa työskentelystä sekä näiden prosessien periaatteet auttoivat ja jouduttivat vastauksen löytymistä merkittävällä tavalla.

Kun tarve on omakohtainen ja kova, kaksinaismoralismi hiljenee sisäisessä dialogissa. Hätä ei lue lakia, ei varsinkaan silloin, kun lain edustama instituutio ei kykene auttamaan muuten kuin nostamalla esiin pelkkää poissulkevaa teoriaa tai maailmankatsomusta – tuomiten jo pelkän keskustelun ja mielipiteen kysymisen asian tiimoilta.

On päänsärkyjä, ja sitten on PÄÄNSÄRKYJÄ!

Kohdallani kyse oli Hortonin neuralgiasta (sarjoittainen päänsärky), joka tunnetaan myös nimellä "itsemurhapäänsärky". Se on harvinainen sairaus, joka aiheuttaa kovinta aistittavissa olevaa kehollista kipua. Kipukohtauksen sattuessa ilmentyvät oireet eivät jätä mitään arvailujen varaan. Kun sairaus saavuttaa kroonisen muodon, tilastojen mukaan yli 90 % siitä kärsivistä päättää itse päivänsä. Tästä juontuu myös sairauden lohduton kansankielinen nimi.

Itse kyseisestä sairaudesta kärsineenä en toivo sitä kenellekään.

Kuvittele, miltä tuntuu, kun nukkumaan mennessäsi tiedät herääväsi kellontarkasti aamuyöllä kello 2.30. Vasemmasta ohimosta, kolmisen senttiä sisäänpäin silmän taakse, tunkeutuu piikki, joka pistää niin pahasti, ettet voi tehdä muuta kuin olla sikiöasennossa polvillasi, heiluen edestakaisin ja yrittäen paeta omasta ruumiistasi ilman ajan- tai paikantajua. Kipu kasvaa kasvamistaan ja peittää alleen kaiken ajattelun. Et voi kuvitellakaan voivasi tuntea enää enempää kipua, ja silti se vain jatkaa voimistumistaan.

Vaihtoehtoisesti voit kuvitella, miltä tuntuisi, jos kätesi amputoitaisiin ilman nukutusta tai puudutusta. Saattaisit toivoa tajuntasi menettämistä, jotta kipu helpottaisi. Rukoilisit, että joku antaisi morfiinia tai muuta kipua lievittävää lääkettä. Eikö olisikin hirveä ajatus, jos sellaista ei olisi tarjolla? Puhumattakaan siitä, että tämä sama puuduttamaton amputaatio olisi edessäsi joka ikinen yö kello 2.30 seuraavan kolmen kuukauden ajan.

Käytän tätä amputaatioesimerkkiä siksi, että asiansa osaavat neurologit kuvailevat Hortonin neuralgian kipukokemusta juuri näin: "Kovin kipu, mitä ihminen voi aistia menettämättä vielä tajuntaansa."

Miltä sinusta tuntuisi sairastaa kyseistä sairautta? Ei varmastikaan kovin kivalta. Ilman omakohtaista kokemusta on kuitenkin erittäin helppo asettua asemaan, jossa kaksinaismoralismi elää ja voi valitettavan hyvin.

Apu löytyi luonnosta – huumausainelain varjosta

Itse uskon, että asioista puhuminen piilottelematta ja niiden oikeilla nimillä on avain lisääntyneeseen ymmärrykseen. Sen ansiosta ehkä juuri sinun lapsesi tai sukulaisesi voisi löytää avun sairauteensa. Itse löysin avun holistiselta puolelta: kasveista, jotka luokitellaan Suomessa vielä huumausaineiksi, mutta jotka ovat laillisia jo useissa muissa maissa (viimeisimpänä Saksassa, joka laillisti kannabiksen asteittain).

Joskus terveydenhoito ja vastuun ottaminen tarkoittaa rajojen venyttämistä rikoksen puolelle, mikäli tarve on riittävän suuri. Näin on ainakin Suomessa, jossa rikoksesta seuraa useimmiten rangaistus, ja vakiintunut oikeuskäytäntö varmistaa tuomion jopa silloin, kun tuomari voisi olla henkilökohtaisesti eri mieltä. Sovittua laivan kurssia ei haluta keikuttaa.

Se kokemus ja pääoma, jonka sain etsiessäni toimivaa hoitokeinoa Hortonin neuralgiaan, on kuitenkin valtavan arvokasta. Se on avannut uusia ovia jo nyt, muun muassa puhujakutsujen muodossa aihetta käsitteleviin konferensseihin.

Tätä kirjoittaessani olen saanut olla tasan viisi vuotta kärsimättä yhdestäkään kipukohtauksesta tai niiden sarjasta.

Joskus on uskallettava venyä ja näytettävä suuntaa omalla esimerkillä, jotta asiat joskus tulevaisuudessa muuttuisivat ja ihmiset saisivat luonnon tarjoaman avun täydessä potentiaalissaan. Kun puhutaan nykylainsäädännössä huumausaineiksi tulkittavista kasveista, on tietysti muistettava, että kaikki, mitä nautitaan liikaa tai minkä pariin paetaan todellisuutta, muodostuu ennen pitkää ongelmaksi.

Siitä huolimatta tuleva vuoden vankeusaika on pieni hinta siitä, että olen saanut elää viisi vuotta vapaana tästä itsemurhapäänsärystä. Hain, etsin ja löysin parantavan hoitomuodon paitsi itselleni, myös muille vastaavassa tilanteessa olleille. Korkealaatuisen lääkekannabiksen hankkiminen kun ei ole helppoa tämän päivän Suomessa, vaikka tarve sille olisi monella kova.

(Löydät täältä tekstin, jossa käsittelen kannabiksen vaikutusta kehomme omaan endokannabinoidijärjestelmään ja sen tasapainottavaan toimintaan, sillä kivun ilmaantuessa kehoon on useimmiten kyse jonkinlaisesta tasapainohäiriöstä: Kipu, sen hallinta, voittaminen ja seuraukset tämän päivän Suomessa)

Jos Hortonin neuralgia olisi kohdallani kroonistunut oman toimettomuuteni vuoksi, olisi voinut käydä paljon huonommin. Mutta on tilanne silti raskas. Tuleva vankeus ja sitä edeltäneet viisi epätietoisuuden vuotta ilman mahdollisuutta pitkän tähtäimen suunnitteluun ovat kova seuraamus siitä, että tein sen, mikä oli pakko tehdä. Kehitin lajikkeet, joiden avulla ehkä joku muukin saa vielä avun hermostollisiin sairauksiinsa sinä päivänä, kun se on Suomessakin laillista.

Ainoa huono puoli valtaapitävien instituutioiden ja niitä ruokkivien lääkeyritysten kannalta on se, ettei kannabista tai psilosybiinisieniä voi patentoida. Rahavirta niiden käytöstä sairauksien hoidossa on pientä verrattuna kemiallisesti valmistettuihin lääkkeisiin.

Muuttaako vankila minua, vai minä vankilaa?

Joskus ponnahduslautana elämäntehtävän seuraavaan vaiheeseen voikin toimia asia, jota harva osaisi edes ajatella sellaiseksi. Kaikki tapahtuu lopulta tarkoituksesta. Merkityksellisyys elämään löytyy, kun saa vastattua itseään tyydyttävällä tavalla kysymykseen: miksi?

Oikein valitut sanat, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan niitä tarvitseville, muuttavat maailmaa. Jos onnistun siinä, mihin minut nyt ohjataan, saan vastauksen edelliseen väliotsikkoon.

Rakkaus on valinta ymmärtää, ja me ihmiset tarvitsemme sitä yhteiskuntaluokista riippumatta tänään enemmän kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna. Jokainen meistä ansaitsee toisen mahdollisuuden, jos siihen oikeasti haluaa pyrkiä.

Tiedotamme toiminnan jatkumisesta ja sen eri muodoista lähiaikoina. Haimme lykkäystä rangaistuksen täytäntöönpanoon ensi syksyksi, jotta olisimme voineet järjestää jo suunnitellut ja hyvän varausasteen saavuttaneet hyvinvointitapahtumamme, ja siten varmistaa toiminnan jatkumisen. Rikosseuraamuslaitos (Rise) päätti kuitenkin toisin ja antoi meille vain muutaman viikon aikaa sopeutua tilanteeseen. Tämän nopean aikataulun seurauksena toiminta on valitettavasti vaarassa loppua, mikä olisi tämän kaiken jälkeen musertavaa.

Mutta kuten kaikesta muustakin, niin tästäkin selvitään, vaikka toiminnan halvaantuminen tekee siitä hankalaa. Uskon tämän tuovan lopulta lisää positiivisia asioita elämäämme, sillä aion käyttää vankeusaikani ensimmäisen kirjani viimeistelemiseen sekä hyvinvointi- ja terveysohjelmiemme kehittämiseen entistäkin paremmiksi.

-Jussi