Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Syö itsesi Suomalaiseksi, Kirja

Terveyttä kotimaassa kasvaneesta ruoasta!

Lähiruoan ympäristöedut tunnetaan hyvin. Ravintokouluttaja Airi Rekilä kertoo yli 30 vuoden kokemuksella siitä, miksi meidän kannattaa syödä geeniperimämme mukaista ruokaa myös terveydellisistä syistä. Elimistö pystyy paremmin hyödyntämään ravinnon, jonka se tunnistaa:

Airi Rekilän sanoma on yksinkertainen: ravintomme tulisi koostua ennen kaikkea omassa maaperässämme kasvaneista kasviksista, tuoreeltaan jauhetusta täysjyväviljasta, maitohappobakteereja sisältävistä tuotteista ja muista ruoka-aineista, jotka löytyvät mahdollisimman läheltä luontoa.

Ihmisen on itse huolehdittava entsyymitoiminnastaan, laskimoistaan ja suolistonsa bakteerikannasta. Elimistölle parhaiten soveltuvan ravinnon hyödyntäminen edellyttää kuitenkin myös elimistön puhdistamista. Airi Rekilän puhdistusviikoilla elimistö saa mahdollisuuden toipua. Kirjassa saavatkin puheenvuoron myös perinteisestä suomalaisesta ruokavaliosta sairauksiinsa apua saaneet ihmiset.

”Perimämme on peräisin monien sukupolvien ajalta; se on esi-isien ja -äitien kuisketta vuosikymmenten ja -satojen takaa. Ihmiselimistö tarvitsee yhä samoja aineita kuin esivanhempammekin tarvitsivat. Suomalainen perimä on geeneissämme oleva totuus, jota emme voi ohittaa.”

Tuotteen paino: 0.2 kg

Hinta:20.00 €

Lisätiedot

Paino: 0,2kg